keskiviikko 15. helmikuuta 2012

# 11 Pieni "päin vittua"-päivä

Tiedättehän sen ihastuttavan tunteen kun vedät auvoisasti unta palloon ja yht' äkkisesti ja julmasti unen keskellä tajuat, että jotain ei-toivottua tapahtuu?
Ja tästä lähteekin käyntiin aina yhtä ihastuttava ja kaivattu "päin vittua"- päivä...

Raastat itsesi unen keskeltä hereille ja tajuat jo unen rajamailla, että mikä se ei-toivottu tapahtuma on. Ei, synnytys ei ole käynnistynyt. Ei, naapuri ei ole kiivennyt parvekkeellesi huutelemaan rakkaudentunnustuksia. Ehei, kyseessä on rakas karvakorvapaskaperseesi (tunnetaan myös erilaisilla lemmikkieläinten nimillä). Pikku mussunassusihan se siellä kusta lorottaa tuolillesi/ matollesi/ sänkyysi/ ihan minne muualle paitsi hiekka-astiaansa. Puoliunessa ja silmät kiinni hyökkäät aamuyön raivolla sängystäsi ja ainoastaan huomataksesi, että toinen kultamussukka on oksentanut sänkysi viereen ja nyt tuo puoliksi sulanut ruokamassa tursahtaa jalkasi alla.

Tukahdutat epätoivoisesti sisäisen Godzillasi, joka pyrkii pintaan tehdäkseen nassukoistasi rukkasia. Otsasuoni pullistuen ja vasen silmäsi nykien suuntaat kohti epäkiitollista elikkoasi, joka syystä tai toisesta on päättänyt osoittaa rakkautensa henkilökuntaansa kohtaan lirauttamalla n. 2 litraa omaa keltaista eritettään ei-toivotulle paikalle. Lähes rukkanen sinkoaa karkuun ja itse aloitat räyhähenkisen "tykkäänpä siivota niin saatanasti klo 5.30 sinun kusilammikoitas saatana kun teen tuommosista kynnysmattoja ja myyn Etiopiaan ja ostan niillä rahoilla kiitollisemman elikon vaikka kotilon saatana" siivousoperaation. Pestessäsi mattoa/ tuolia/ mattoa/ antiikkikirjahyllyä marmatat siitä, kuinka olisit hyvinkin paljon onnellisempi nukkuessasi kuin siivotessasi jonkun urpon elikon pidätysvaivatuotoksia. Muistat myös varpaiden väliin sulloutuneet ruokamössöt, jotka kaivelet pois ja peset jalkasi. Tämän jälkeen etsit ihastuttavan herätyskellosi kirjahyllyn tms takaa ja pidät lyhyen mutta hyvin vihamielisen palautteenantokeskustelun.
Raahaudut takaisin petiisi jupisten typerän aikaisesta herätyksestä ja vaivut takaisin autuaille unien niityille.

Jonkun tunnin nukkuneena heräät ja ajattelet, että ehkä tässä nyt pärjätäänkin vaikka aamulla pientä kusipyykkiä päästiinkin pesemään. Yllättävän hyväntuulisena nouset sängystä ja suuntaat keittiöön. Keittiön ovella olet heittää tyylipuhtaat lipat, kiitos jälleen elikollesi joka on päättänyt kaataa vesikuppinsa. Yks kaks kyseinen vesikuppi onkin onnistunut muuttamaan 0,5 litran sisältönsä 100 litran valtamereksi. Sieltähän se otsasuoni taas löytää tiensä ihon pintapuolelle ja luuttuat lattiaasi valittaen samalla, miten ei kenenkään muun elikot tämmöistä urpoilua kyllä harrasta ja voi perse. Kolme vuotta luutun kanssa heiluttuasi pääset vihdoin aamukahvinkeittoon.

Kahvinkeitto sujuu onnistuneesti, maitokaan ei ole vielä mennyt vanhaksi vaikka päiväys muuta väittää. Päätät ottaa leipää ja melko selväähän se tässä vaiheessa on, ettei sekään enää voi olla syömäkelpoista. Huokailet syvään ja kaivelet kaappeja ruuan toivossa. Jesh, kaurahiutaleita! Tuota maailman parasta herkkua! Itku silmässä tumppaat kaurahiutaleet mikroon ja etsit jääkaapin perukoilta voita muistuttavaa lisuketta. Ei sitä hemmetin liisteriä muuten saa kurkustaan alas...

Puolen pannullisen jälkeen elämä jälleen voittaa. Mutta vain hetkeksi. Siivotessasi kaatopaikkaasi hakkaat itseäsi imurilla, imurin suulakkeella, pudotat tavaroita varpaillesi, lyöt itseäsi milloin mihinkin, kaadat luuttuvetesi lattialle, poljet märän mopin päälle sukallasi, roiskautat pesuainetta silmääsi kahdesti, väännät sormesi pyyhkiessäsi pölyjä, poltat kätesi liian kuumassa vedessä ja melkein liukastut märällä lattialla.

Päätät lämmittää eilistä ruokaasi ja maistaessasi sitä huomaat hämmentävän ja jokseenkin yllättävän, hieman multaisen maun. Olet jo kuitenkin alistunut kohtaloosi ja päätät vetää sapuskan naamaasi, kasvoipa siinä jotain ylimäärästä tai ei.

Asettaudut ottamaan vähän vaakatasoista asentoa ja huomaat, että katselulaatikostasi pätkii kuva. Eipä tässä nyt mitään olisikaan katsottu. Sitten huomaatkin naputtelevasi netissä typerään blogiisi typerää teiniangstiavautumista siitä, kuinka päiväsi on niin paska ettei kellä muulla ole ollut yhtään niin paskaa päivää ikinä.

tiistai 17. tammikuuta 2012

# 10 Hämäävät hyvät- mutta silti paskat- irtokarkit

Jumansviidu! Niin paljon on saanut aikaseks näköjään, että on ihan kymppipostaus menossa. Toisaalta, enemmänkin olis voinu olla ja tääkin hemmetin "juhlatilaisuus" olis voitu viettää jo viikkoja sitten. Ei väkisin.

Juhlallisen kymmenennen vitutuspostaukseni aihe olkoon irtokarkit. Kyllä, suuri rakkauteni on nyt tässä mollattavana. Järkyttävää. Kuulen yleisön (kaks ihmistä) kohahtavan ja nostavan käden suunsa eteen, supisevan toisilleen järkyttyneenä että "Miten se voi tehdä näin, onko se nyt viimein lopullisesti pudottanut ne kaksi puolikasta hernettä päästään nenän kautta?" Mutta in your face, kyltymätön rakkauteni irtokarkkeihin ei kuole koskaan! Tässä keskitytään vain siihen vitutusasiaan, eli:

Miksi sinne muka hyvään itsevalittuun irtokarkkipussiin tulee aina niitä paskoja karkkeja, jotka jää sinne pussin pohjalle viereksimään viimeiseksi?
Siis jumalauta! Valkkaat kieli keskellä suuta miljoonista ja taas miljoonista erivärisistä ja houkuttelevan muotoisista irtokarkeista ne kaikkein mieleisimmät ja (muka) herkullisimmat. Otat haisukarkkeja (koska ne on hyviä ja niihin on ihan oma syömistapansa), kameleontteja (koska niitä oot syöny yläasteen välitunneilla, nostalgiaa perkele!), nallekarkkeja (koska ne vaan on maukkaita, jolleivat oo niitä luttanoita huijari-nalleja), suolaista salmiakkia (kivasti tasapainottaa), krokotiileja (koska nekin pitää syödä ihan omalla tyylillä ja niistä saa paljon hupia) sekä lukemattoman määrän vapaavalintaisia kuolanerittäjiä.
Kassalla maksat ja kiroat alati nousevia kilohintoja ja harmittelet, että tulipa taas ostettua pieni pussi (n.800 g) ja pärjääköhän tällä ees iltaa pidemmälle. Tunget (omasta mielestäsi) pienen karkkipussisi kangaskassiisi, koska laukkuun se ei mahdu. Nieleskelet kuolaa ja saat pidettyä pussin avaamattomana kotiisi asti. Hyökkäät sängylle, avaat töllön (äärimmäisen tärkeä osa syömisnautintoa) ja raastat apinan raivolla pussin auki. Ja mitä sitten? Jumalauta valkkaat niitä karkkeja! Kaikkien pitäisi olla maukkaita ja hyviä, koska olethan itse ammattilaisen ottein ne valinnut. Ihan ite. Mutta ei. "En mie tuota halluu... Nuo on pahoja... Nuo on liian kovia/ pehmeitä..." ja päläpälä. Sitten kun oot ahnehtinut sen olemattoman pienen pussin kitusiisi lähes kokonaan huomaat, että pohjalla on nyrkillinen jotain saatanan paskoja karkkeja joita et halua syödä. Siis mitä vittua? Kuka ne sinne meikän pussiin on työntäny? Varmaan se karkkikaupan täti sillä hetkellä kun kaivoin kukkaroa laukusta. "Laitanpa tänne vittuillessani mukaan tämmösiä karkkeja, mistä se ei varmasti tykkää. Heh heh, siinäpä miettii sitten mistä ne on sinne päätyneet, heh heh!" Kyllä pistää vihaks!

Sitten ne saakelin paskan karkit viereksii pussin pohjalla päiväkausia ennen kuin ne saa syötyä, koska eihän nyt jumalauta niitä voi edes roskiin heittää!

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Välispiikki: Paljon riemua pienestä asiasta

Onnea sulle kuka olet päätynyt tähän blogiin hakusanoilla "lehmä persereikä". Et tainnut löytää sitä mitä etsit mutta onnea matkaan, ehkä ensi kerralla jo onnistaa :D

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

# 9 Keskinkertaisuus

Rupesin tässä miettimään jälleen kerran, että kylläpä vituttaa olla keskinkertanen paska. Ei siis missään nimessä voi olla missään hyvä, nähtävästi ikinä.
Tuntuu että toiset osaa ja tajuaa ja ymmärtää ja blaablaablaa, mutta ite ei. Pikkasen alkaa ketuttamaan kun joka kerta kaikissa urheilulajeissakin on vaan huono. Maksimissaan se keskinkertainen. Ja toiset, ne toiset vetää kun ammattilaiset konsanaan! Hypitään perkele niiden palavien renkaiden läpi ja napataan niitä luoteja kiinni hampaillaan. Ja sitten olen minä. Törmään renkaaseen ja oon tulessa. Ja se luotikin suorittaa lobotomian. Tosin siinä ei enää hyvä häviä...
Mikä helvetti siinä on, että niitä hyviä geenejä ei voida suoda kun niille ketkä ovat sitten kaikessa hyviä? Ihan sama mitä ne kokeilevat koska joka tapauksessa ne osaavat sen heti. Tai ainakin oppivat supernopeasti. Ei se yhtään kateutta tai katkeruutta aiheuta. Ei missään nimessä! Ainakaan kaltaisessani superhyvässä älykössä. Muuten vaan tekee mieli iskeä keppi pinnojen väliin ja lähettää asfalttikosketuksen kautta maata kiertävälle radalle. Ihan kaikella rakkaudella tietysti.
Pakko kai se on vaan totutella ajatukseen että sitä on loppuelämänsä osaamaton paska. Niin, ja kehuu toisia siitä miten vitun hienosti ne osaa sen viitosakselipiruetin (keksin omasta päästä, turha googletella siellä) samalla kun tekevän kukkoa viinissä, kasvattavat palkintoruusuja ja voittavat saatana maailmanmestaruuden jodlauksessa.
Ei mitään katkeruutta.  

tiistai 27. joulukuuta 2011

# 8 ALEnnusmyynnit, nuo joulun jälkeiset ostoshelvetit


Ah, taas ne ovat saapuneet!
Nimittäin ALEnnusmyynnit. Ja niiden mukana myös hullunkiilto silmissään juoksevat ihmiset, jotka tuuppivat kyynerpäillään ja repivät käsistäsi, no, mitä nyt satutkaan pitämään käsissäsi. Ei ole väliä onko se XS-kokoinen pikku toppi (kun käsistä riistäjä on kokoa XL) tai kaikissa sateenkaaren väreissä loistava pesukinnas, pääasia että sen hintalapussa kirkuu isolla ALE! Jumalauta, tämänhän saa melkein ilmaiseksi! Pakko ostaa!

ALEnnusmyynneissä ei mietitä että tarvitsenko juuri tuota riepua jota pidän käsissäni. "No onhan se oksennuksen keltavihreä... mutta vain 15 e, ALEssa!" "Onhan tää nyt aivan liian iso, mutta jos vaikka tuunaan sitä... ei tää maksa kun 7 e ALEssa" "En oo koskaan pitäny glitterkuorrutteista makkarankuorimekkoa joka iskee tissit tiskiin ja perseen näkösälle, mut hei, voin joku päivä vaikka pitää. Ostanpa tämän siis varastoon koska hintaakin on enää vain 40 e, siis puoleen hintaan! ALEssa, iiiik!"

Voi vitun ALE. Kolme kirjainta jotka saavat ihmiset käyttäytymään täysin mielipuolisesti. Ei sillä, voi ALEssa hyviäkin löytöjä tehdä, en sitä kiellä. Mutta jumalauta niitä  ketkä tarttuvat joka ikiseen rättiin, kahvinkeittimeen, villasukan venyttäjään, filmirullanpidiketelineeseen, spaghetinpyörittäjään ja eukalyptusnenävoiteeseen ja vain koska ne ovat ALEssa! Ihan sama lukeeko siinä hinnaksi 29,90 e ja ALEn jälkeen 29,80 e, pääasia että se on ALEnnuksessa. Kärry kauhotaan täyteen tavaraa ja osa pöllitään vielä naapurin kärryistä, koska "Sirpa-Uolevi sai viimeisen kappaleen villakoirankihartajasta, joka oli -23% ALEnnuksessa ja joku päivä meillä voi olla villakoira ja mites sitten suu laitetaan kun ei ole sitä villakoirankiharrinta, on vain irlanninsusikoiranirvistyttäjä!".
Kassalla vaanitaan mitä toiset ovat ALEnnuksella löytäneet ja marmatetaan asiasta puolisolle/ ystävälle/ lapselle/ kadun miehelle, koska he selvästi ovat olleet paikalla jo kaksi tuntia ennen liikkeen avaamista ja siksi saaneet parhaat päältä. Samalla päätetään, että ensi vuonna tullaan jo yöllä jonottamaan.

Sitten tavarahelvetti roudataan kotiin ja sullotaan varastoon. Samalla tajutaan, ettei tällä paskalla tee yhtään mitään, kaikki tämä maksoi miljoonia eikä niitä ilkeä edes lahjoina antaa sukulaisille.

Vituiks mänt.

Ps. Jos et tajunnut niin ne hirviömäiset rätit ovat tarjouksessa vain sen takia, ettei kukaan halua itselleen sitä oksennuksen väristä jumpsuitia 100 e hinnalla. Eikä ilmaiseksikaan. Helvetti, nehän on ihan yhtä rumia ja typeriä kuin haaremihousut tai ne nykyiset jumppahousut! Niinkuin nämä:

maanantai 19. joulukuuta 2011

# 7 Kaikki ne ärsyttävät asiat, jotka unohdat kun haluat äksyillä äksyilemisen ilosta

Tää on kyllä yks asia mikä ärsyttää niin maan perkeleesti.
Mieli vaatii kiukkuamista, muttet keksi hyvää syytä tahi aihetta. Jokainen ärsyttävä asia joka pyörii mielessä, ei ole kuitenkaan niin ärsyttävä että siitä saisi aikaiseksi oikeen kunnollisen vitutustilan jota pääsisi purkamaan kuin lehmä riemuaan kevään ensilaitumille.
Jokainen aihe tuntuu mitättömältä tai liian pliisulta tai hetki on väärä tai ei huvita siitä aiheesta räyhätä.
Suorastaan tunnet, kuinka se miehinen elin nousee otsaasi ja pullistuu otsasta pihalle. Ja silti, silti, et keksi mitään.
Mätät mielessäsi -tai ehkä jopa ääneen- kehiin kaikki ne kirosanat jotka elämäsi aikana olet oppinut. Oikea silmäsi nykii ja otsasuonesi pullottaa uhkaavasti.
Ja mitä tapahtuu päässäsi? Siellä missä aivojen pitäisi sijaita? Eipä kuule juuri mitään. Siellä ne kaksi herneen puolikasta pyörivät, mutteivat kohtaa. Eivät tietenkään. Miksi suotta? Antaa käävän vaan kärsiä vitutuksestaan, ehkä se kuolee siihen joku päivä.
Sitä odotellessa.

tiistai 13. joulukuuta 2011

# 6 Anu "RatulaKoto" Harkki

Voi elämä että voi olla rasittava akka!

"Tehdäänpä tästä muovitörpöstä maalaamalla ja liimaamalla possu!"
"Katsopas kuinka persoonallisen lipaston saatkaan kun liimaat laatikon etulevyihin erivärisiä papereita!"
"Annapa kun teen nahkakengistäsi persoonalliset (lue: aivan saatanan rumat) liimaamalla niihin eri värisiä nappejä pitkin ja poikin kenkää!"
"Katso kuinka rahastan samalla ohjelmalla toiseen kertaan, siirrän sen eri kanavalle, vaihdan eri nimen ja muutanpa vähän tätä kuvauspaikkaakin niin eivät ainakaan tajua tätä samaksi ohjelmaksi!"

Voi kuinka omaperäisiä ideoita sinulla ihanainen Anu onkaan! Samoja asioita ei varmasti ole kukaan aiemmin keksinytkään. Toiset eivät vain ole tajunneet tyrkyttää ideoitaan televisiokanaville.
Taidat kuvitella olevasi varsinainen luovuuden lähde tehdessäsi päiväkotitasoisia askartelujasi. Ottaisit kuule mallia vaikka siitä hämmentävästä "Retro"- ohjelmasta. Ihmeellisiä ja paikoin helevetin rumia viritelmiä siellä oli, mutta olivat moninkertaisesti ainakin persoonallisempia kuin sinun räpellyksesi.

Vieraatkin varmaan nauttivat, kun aliarvioit heitä ja puhut kuin pienelle lapselle. Itse ainakin pitäisin siitä kovasti. Mutta onneksi he voivat paistatella ihanassa luovassa ja nerokkaassa loisteessasi, voivatpa kerrankin tuntea itsensä huomatuksi. Niin, ja oppivat ainakin olemaan esittämättä kommentteja siitä, kuinka nekin vitun persoonalliset paskartelut voisi tehdä järkevämmin. Tuskin kukaan jaksaa kuunnellaa lässytystäsi siitä, kuinka sinä nyt teet sen näin olipa se helpompi tapa tai ei ja pidä sinä helvetin ituhippijulkkismukaparaskaveriniiiik! pääsi kiinni etten minä ihanainen Anu näytä nyt vaan tyhmältä.

Harvoin yksittäiset ihmiset saavat värkin kasvamaan otsaani. Mutta ihanainen Anu, tässä sinä kyllä olet onnistunut ja suorastaan loistat! Melkein tekisi mieli askarrella sinulle helvetin persoonallinen napein koristeltu muovitörppödiplomi asiasta.

Ps. Sinun rinnallasi jopa Janne Kataja vaikutti miellyttävältä.

PsII. Kyllä, olen seurannut molempia "erilaisia" ohjelmiasi ja ihan vain sen takia, ettei kukaan pääse vinisemään että "Et voi tuomita kun et ole edes seurannut koko sarjaa!".

PsIII. Mute-nappi on muuten yksi maailman hienoimmista keksinnöistä.