Mikä kumma siinä on, että kun päästään Tallinnan laivalle niin kaikki käytöstavat unohtuvat? Varsinkin suomalaiset tuntuvat ajattelevan, että ollaan vesillä ja vieraassa maassa, on oikeus käyttäytyä kuin täysi urpo. Erityisesti miehet, mutta myös näköjään keski-ikäiset ja keski-ikäisyyden ohittaneet naiset.
Voi jestas! Tuli taas viikonloppuna katseltua ja facepalmattua sen verran, että käden kuva pysyy naamataulussa varmaan seuraavan kuukauden. Mikä helvetti saa ihmiset käyttäytymään niin idioottimaisesti? Antaako se vesillä oleminen ja muka halpa viina luvan kouria vastakkaista sukupuolta, oikeuttaako se huutelemaan härskiyksiä ja käyttäytymään muutenkin kuin ei olisi käsitystä oikeasta ja väärästä tai moraalista ylipäätään?
Jumalauta, jos suomalainen käyttäytyy urposti kännissä kotosuomessa, niin kyllä se urpousaste nousee 100% siellä risteilyllä. Ei siis siinä mitään jos juodaan, mutta pitääkö käyttäytyä sillä tavalla, että muilla (toivottavasti) selväpäisemmillä ihmisillä tulee pakottava tarve suunnitella kyseisen känniurpon tuuppaamista laivan kannelta alas? Luuleeko nuo lärviapinat olevansa jotenkin tavallista hauskempia siellä risteilyllä tai ehkä jopa seksuaalisesti vetoavampia? Siltä ainakin vaikuttaa.
Hienoa että joku viinavamppi on sinut itsensä kanssa, mutta itse henkilökohtaisesti en ole maksanut siitä riemusta, että näen keski-iän ylittäneen naisen riisuvan itseltään paidan ja housut keskellä pubia samalla kiehnäytyen parikymppisiin nuoriin miehiin. Olisin myös ollut onnellisempi ilman, että näin vilauksen paikoista mitä en olisi halunnut nähdä. Ja tuskin kukaan muukaan olisi halunnut...
Toki voisin pysytellä kotona neljän seinän sisällä kun kerta noin vituttaa risteilyt ja niillä olevat ihmiset. Juu, mutta eipä huvita. Jos jumalauta kerran 5 vuoteen perseeni hilaan johonkin laivalle, niin olis aika helvetin hyvä ettei tarviis olla kuuntelemassa äijien limasia ehotuksia ja muka hauskoja pikkutuhmia juttuja heti tunti laivan liikkumisen jälkeen.
Järjestäkää miun kaltasille tiukkiksille omat risteilyt, kiitos.
"Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista." Kun ärsyttävät asiat vain täytyy purkaa jonnekin ja tällä kertaa vaihtoehtona on internet. Katkera, äkäinen ja elämäänsä kyllästynyt kissamummo jakaa yleiset vitutuksen aiheensa, halusit sitä tai et.
keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
tiistai 27. maaliskuuta 2012
# 14 Muuttaminen
Ihan näin alkuun on pakko ihmetellä, että mitä niiden ihmisten päässä liikkuu ketkä pitävät muuttamisesta?
Voiko se olla muka niin kivaa räjäyttää kämppänsä, erotella roskiin menevät tavarat säilytettävistä (joo joo, sitä vois tehä koko ajan muttei huvita), kaivella jostain laatikoita, pohtia kuumeisesti että mitkä tavarat kannattaa pakata ja milloin, kantaa niitä hajoavia laatikoita jonnekin sadanteen kerrokseen ja kaiken lisäks vielä purkaa ne ja saada muka paikoilleen. Ai niin ja vielä sen jälkeen raahata sinne roskakatokseen kaikki ne miljoonat laatikot pois jaloista pyörimästä.
Mulle voi ilmoittautua eli eikun reippaasti kättä pystyyn! Voitte tulla roijaamaan meikäläisen kamat ja ite voin lyödä orjarummulla teille tahtia.
Siis ihan oikeasti,muuttaminen on hirveetä paskaa ja aiheuttaa ihan liikaa stressiä! Ei tän ikäseltä kuulu vielä tukka tippua päästä, vai kuuluuko? Ahdistaa ajatus siitä, että koko elämä pitäs jaotella roskiin ja säilytettäviin. Saati että osaisit pakata niitä hiton tavaroita oikeassa järjestyksessä. Jotain kun saat laatikoihin tai pusseihin niin voit olla varma, että tarvitset sitä viimeistään seuraavalla viikolla. Totta kuule kuin kirkonrotta! Eipä sitä huvita siinä vaiheessa enää ruveta esiin kaivelemaan. Pysyköön sielä romulaarissa.
Ja millon se pakkaaminen pitää ees alottaa? Ei ainakaan allekirjottaneella oo hirveesti hinkua pyöriä montaa viikkoa laatikoiden saartamana. Niin ja uudet naapurit! Miten totut elämään mahdollisen talon natsisheriffin kanssa? Onko pakko jäädä juttusille vai riittääkö kevyt nyökkäys? Mistä tietää, että ovatko seinät paperista jos seinänaapurina asuu joku hissukka?
Ja mites elikot? Hillitön huuto ja peura ajovaloissa- ilmeet. Kusta ja kakkaa lattialla. Miten niin eivät kilju ainakaan riemusta? Siinä välissä sitten se emäntä, joka koittaa olla tiputtamatta hiuksiansa muuttostressin takia ja tekemättä kiljukauloista rukkasia.
Kyllä muuttaminen on sitten niin kivaa!
Voiko se olla muka niin kivaa räjäyttää kämppänsä, erotella roskiin menevät tavarat säilytettävistä (joo joo, sitä vois tehä koko ajan muttei huvita), kaivella jostain laatikoita, pohtia kuumeisesti että mitkä tavarat kannattaa pakata ja milloin, kantaa niitä hajoavia laatikoita jonnekin sadanteen kerrokseen ja kaiken lisäks vielä purkaa ne ja saada muka paikoilleen. Ai niin ja vielä sen jälkeen raahata sinne roskakatokseen kaikki ne miljoonat laatikot pois jaloista pyörimästä.
Mulle voi ilmoittautua eli eikun reippaasti kättä pystyyn! Voitte tulla roijaamaan meikäläisen kamat ja ite voin lyödä orjarummulla teille tahtia.
Siis ihan oikeasti,muuttaminen on hirveetä paskaa ja aiheuttaa ihan liikaa stressiä! Ei tän ikäseltä kuulu vielä tukka tippua päästä, vai kuuluuko? Ahdistaa ajatus siitä, että koko elämä pitäs jaotella roskiin ja säilytettäviin. Saati että osaisit pakata niitä hiton tavaroita oikeassa järjestyksessä. Jotain kun saat laatikoihin tai pusseihin niin voit olla varma, että tarvitset sitä viimeistään seuraavalla viikolla. Totta kuule kuin kirkonrotta! Eipä sitä huvita siinä vaiheessa enää ruveta esiin kaivelemaan. Pysyköön sielä romulaarissa.
Ja millon se pakkaaminen pitää ees alottaa? Ei ainakaan allekirjottaneella oo hirveesti hinkua pyöriä montaa viikkoa laatikoiden saartamana. Niin ja uudet naapurit! Miten totut elämään mahdollisen talon natsisheriffin kanssa? Onko pakko jäädä juttusille vai riittääkö kevyt nyökkäys? Mistä tietää, että ovatko seinät paperista jos seinänaapurina asuu joku hissukka?
Ja mites elikot? Hillitön huuto ja peura ajovaloissa- ilmeet. Kusta ja kakkaa lattialla. Miten niin eivät kilju ainakaan riemusta? Siinä välissä sitten se emäntä, joka koittaa olla tiputtamatta hiuksiansa muuttostressin takia ja tekemättä kiljukauloista rukkasia.
Kyllä muuttaminen on sitten niin kivaa!
lauantai 17. maaliskuuta 2012
# 13 Muutamia vituttavia asioita toisten kertomana
Hemmetti, tänään huomasin että eräs seuraamistani blogeista oli selvästi lukenut ajatuksiani. Hirttoyrtti on tiivistänyt niin hienosti vituttavat ihmistyypit, että on aivan pakko linkittää teille hänen hykerryttävä päivityksensä! Samalla tällainen laiska paska välttyy turhalta kirjoittamiselta.
Hyvät naiset ja herrat, olkaatten hyvät: Kuudes piiri
Kaikki kunnia siis Hirttoyrtille, minulla ja tuolla kirjoituksella ei ole muuta tekemistä keskenämme siis kuin se, että siinä on lueteltu täsmälleen samoja asioita mitä olisin itsekin listannut.
Hyvät naiset ja herrat, olkaatten hyvät: Kuudes piiri
Kaikki kunnia siis Hirttoyrtille, minulla ja tuolla kirjoituksella ei ole muuta tekemistä keskenämme siis kuin se, että siinä on lueteltu täsmälleen samoja asioita mitä olisin itsekin listannut.
tiistai 13. maaliskuuta 2012
# 12 Omavaltainen täydellisyys
Kyllä taas pisti korpeamaan eräänkin ihmisen omavaltaisuus, vastuun pakoilu ja toisten syyttäminen. Kutsukaamme häntä leikkisästi vaikkapa Hitleriksi. Sekään urpo näköjään näe omissa tekemisissään mitään vikaa, syy on vain toisissa totta kai! Tämä järjestelyn ammattilainen, aikataulutuksen mestari ja mielipiteiden huomioonottaja oli järjestellyt asioita muiden kanssa sitten viimeisen päälle ja totta kai kysymättä yhtään keltään muulta asianomaiselta heidän mielipidettään.
Tästähän sitten kyseisen Hitlerin kanssa saatiin aikaiseksi vääntöä, joka yllättäen johti hivenen kuumentuneisiin tunteisiin ja vastapuolen haukkumiseen. Siis olihan tottakai ihan okei, että hän itse sopii asiat kolmannen osapuolen kanssa jättäen siis asianomaiset kokonaan näiden tietojen ulkopuolelle. Asiakin tuli ilmi ainoastaan, kun eräs asianomaisista ilmoitti keksineensä vaihtoehdon ja erehtyi tämän julkisesti tuomaan ilmi. Vasta siinä vaiheessa sitten kerrotaan- luonnollisesti tuohtuneena moisesta vitun itsenäisestä ajattelusta-, että hän on kyllä jo sopinut asioita ja eihän tuo ehdotus jumalauta todellakaan tule menemään läpi, puhdasta paskaa koko idea kuule! Että tungepa se itsenäinen ajattelu takasin omaan perseeseesi ja toimi niin kuin minä kaikessa jumaluudessani olen jo päättänyt.
Että juuri näinhän sen pitikin mennä. Onneksi ihmisille on suotu sitkeyttä ja jopa hieman pinnaakin moisten mestareiden kanssa toimimiseen. Asianomaiset eivät nimittäin noin vain suostuneetkaan tähän vaan aloittivat kapinan! Hahaa, in your face Hitler!
Asiaa kihistellään asianomaisten joukoissa ja Hitler omassa nurkassaan. Luultavasti hän ei osannut kaikessa erinomaisuudessaan ajatellakaan sitä vaihtoehtoa, etteivät nämä pikku apinat noin vain annakaan hänen järjestellä asioita oman mielensä mukaan. Hitlerin oma nurkka taisi olla kyllä hieman virheellisesti ilmaistu kun ottaa huomioon, että hän on ehtinyt jo tässä välissä haukkumaan epäkiitollisen apinalaumansa viralliselle järjestävälle taholle. Siis apinat mielivaltaisesti nyt ovat toimineet ja sotkeneet asiat ja häntä on pidetty pimennossa ja mitään ei ole kerrottu ja hän nyt on vain yrittänyt auttaa ja bla bla bla.
Tällä hetkellä voittomme asian tiimoilta näyttää todennäköisemmältä kuin tappio, mutta kuten vanha kansa on aikoinaan tuuminut; "ei kannata nuolaista ennenkuin tipahtaa".
Opettele sinäkin Hitler kantamaan vastuusi omista säätämisistäsi perkele.
Ole aikuinen, ole mies, ole sanojesi takana äläkä helvetti aina käännä omia mokiasi toisten niskaan.
Voi muuten tulla joku päivä helvetin korkealta se pudotus ja silloin sinua ei ole kukaan koppaamassa.
Tästähän sitten kyseisen Hitlerin kanssa saatiin aikaiseksi vääntöä, joka yllättäen johti hivenen kuumentuneisiin tunteisiin ja vastapuolen haukkumiseen. Siis olihan tottakai ihan okei, että hän itse sopii asiat kolmannen osapuolen kanssa jättäen siis asianomaiset kokonaan näiden tietojen ulkopuolelle. Asiakin tuli ilmi ainoastaan, kun eräs asianomaisista ilmoitti keksineensä vaihtoehdon ja erehtyi tämän julkisesti tuomaan ilmi. Vasta siinä vaiheessa sitten kerrotaan- luonnollisesti tuohtuneena moisesta vitun itsenäisestä ajattelusta-, että hän on kyllä jo sopinut asioita ja eihän tuo ehdotus jumalauta todellakaan tule menemään läpi, puhdasta paskaa koko idea kuule! Että tungepa se itsenäinen ajattelu takasin omaan perseeseesi ja toimi niin kuin minä kaikessa jumaluudessani olen jo päättänyt.
Että juuri näinhän sen pitikin mennä. Onneksi ihmisille on suotu sitkeyttä ja jopa hieman pinnaakin moisten mestareiden kanssa toimimiseen. Asianomaiset eivät nimittäin noin vain suostuneetkaan tähän vaan aloittivat kapinan! Hahaa, in your face Hitler!
Asiaa kihistellään asianomaisten joukoissa ja Hitler omassa nurkassaan. Luultavasti hän ei osannut kaikessa erinomaisuudessaan ajatellakaan sitä vaihtoehtoa, etteivät nämä pikku apinat noin vain annakaan hänen järjestellä asioita oman mielensä mukaan. Hitlerin oma nurkka taisi olla kyllä hieman virheellisesti ilmaistu kun ottaa huomioon, että hän on ehtinyt jo tässä välissä haukkumaan epäkiitollisen apinalaumansa viralliselle järjestävälle taholle. Siis apinat mielivaltaisesti nyt ovat toimineet ja sotkeneet asiat ja häntä on pidetty pimennossa ja mitään ei ole kerrottu ja hän nyt on vain yrittänyt auttaa ja bla bla bla.
Tällä hetkellä voittomme asian tiimoilta näyttää todennäköisemmältä kuin tappio, mutta kuten vanha kansa on aikoinaan tuuminut; "ei kannata nuolaista ennenkuin tipahtaa".
Opettele sinäkin Hitler kantamaan vastuusi omista säätämisistäsi perkele.
Ole aikuinen, ole mies, ole sanojesi takana äläkä helvetti aina käännä omia mokiasi toisten niskaan.
Voi muuten tulla joku päivä helvetin korkealta se pudotus ja silloin sinua ei ole kukaan koppaamassa.
keskiviikko 15. helmikuuta 2012
# 11 Pieni "päin vittua"-päivä
Tiedättehän sen ihastuttavan tunteen kun vedät auvoisasti unta palloon ja yht' äkkisesti ja julmasti unen keskellä tajuat, että jotain ei-toivottua tapahtuu?
Ja tästä lähteekin käyntiin aina yhtä ihastuttava ja kaivattu "päin vittua"- päivä...
Raastat itsesi unen keskeltä hereille ja tajuat jo unen rajamailla, että mikä se ei-toivottu tapahtuma on. Ei, synnytys ei ole käynnistynyt. Ei, naapuri ei ole kiivennyt parvekkeellesi huutelemaan rakkaudentunnustuksia. Ehei, kyseessä on rakas karvakorvapaskaperseesi (tunnetaan myös erilaisilla lemmikkieläinten nimillä). Pikku mussunassusihan se siellä kusta lorottaa tuolillesi/ matollesi/ sänkyysi/ ihan minne muualle paitsi hiekka-astiaansa. Puoliunessa ja silmät kiinni hyökkäät aamuyön raivolla sängystäsi ja ainoastaan huomataksesi, että toinen kultamussukka on oksentanut sänkysi viereen ja nyt tuo puoliksi sulanut ruokamassa tursahtaa jalkasi alla.
Tukahdutat epätoivoisesti sisäisen Godzillasi, joka pyrkii pintaan tehdäkseen nassukoistasi rukkasia. Otsasuoni pullistuen ja vasen silmäsi nykien suuntaat kohti epäkiitollista elikkoasi, joka syystä tai toisesta on päättänyt osoittaa rakkautensa henkilökuntaansa kohtaan lirauttamalla n. 2 litraa omaa keltaista eritettään ei-toivotulle paikalle. Lähes rukkanen sinkoaa karkuun ja itse aloitat räyhähenkisen "tykkäänpä siivota niin saatanasti klo 5.30 sinun kusilammikoitas saatana kun teen tuommosista kynnysmattoja ja myyn Etiopiaan ja ostan niillä rahoilla kiitollisemman elikon vaikka kotilon saatana" siivousoperaation. Pestessäsi mattoa/ tuolia/ mattoa/ antiikkikirjahyllyä marmatat siitä, kuinka olisit hyvinkin paljon onnellisempi nukkuessasi kuin siivotessasi jonkun urpon elikon pidätysvaivatuotoksia. Muistat myös varpaiden väliin sulloutuneet ruokamössöt, jotka kaivelet pois ja peset jalkasi. Tämän jälkeen etsit ihastuttavan herätyskellosi kirjahyllyn tms takaa ja pidät lyhyen mutta hyvin vihamielisen palautteenantokeskustelun.
Raahaudut takaisin petiisi jupisten typerän aikaisesta herätyksestä ja vaivut takaisin autuaille unien niityille.
Jonkun tunnin nukkuneena heräät ja ajattelet, että ehkä tässä nyt pärjätäänkin vaikka aamulla pientä kusipyykkiä päästiinkin pesemään. Yllättävän hyväntuulisena nouset sängystä ja suuntaat keittiöön. Keittiön ovella olet heittää tyylipuhtaat lipat, kiitos jälleen elikollesi joka on päättänyt kaataa vesikuppinsa. Yks kaks kyseinen vesikuppi onkin onnistunut muuttamaan 0,5 litran sisältönsä 100 litran valtamereksi. Sieltähän se otsasuoni taas löytää tiensä ihon pintapuolelle ja luuttuat lattiaasi valittaen samalla, miten ei kenenkään muun elikot tämmöistä urpoilua kyllä harrasta ja voi perse. Kolme vuotta luutun kanssa heiluttuasi pääset vihdoin aamukahvinkeittoon.
Kahvinkeitto sujuu onnistuneesti, maitokaan ei ole vielä mennyt vanhaksi vaikka päiväys muuta väittää. Päätät ottaa leipää ja melko selväähän se tässä vaiheessa on, ettei sekään enää voi olla syömäkelpoista. Huokailet syvään ja kaivelet kaappeja ruuan toivossa. Jesh, kaurahiutaleita! Tuota maailman parasta herkkua! Itku silmässä tumppaat kaurahiutaleet mikroon ja etsit jääkaapin perukoilta voita muistuttavaa lisuketta. Ei sitä hemmetin liisteriä muuten saa kurkustaan alas...
Puolen pannullisen jälkeen elämä jälleen voittaa. Mutta vain hetkeksi. Siivotessasi kaatopaikkaasi hakkaat itseäsi imurilla, imurin suulakkeella, pudotat tavaroita varpaillesi, lyöt itseäsi milloin mihinkin, kaadat luuttuvetesi lattialle, poljet märän mopin päälle sukallasi, roiskautat pesuainetta silmääsi kahdesti, väännät sormesi pyyhkiessäsi pölyjä, poltat kätesi liian kuumassa vedessä ja melkein liukastut märällä lattialla.
Päätät lämmittää eilistä ruokaasi ja maistaessasi sitä huomaat hämmentävän ja jokseenkin yllättävän, hieman multaisen maun. Olet jo kuitenkin alistunut kohtaloosi ja päätät vetää sapuskan naamaasi, kasvoipa siinä jotain ylimäärästä tai ei.
Asettaudut ottamaan vähän vaakatasoista asentoa ja huomaat, että katselulaatikostasi pätkii kuva. Eipä tässä nyt mitään olisikaan katsottu. Sitten huomaatkin naputtelevasi netissä typerään blogiisi typerää teiniangstiavautumista siitä, kuinka päiväsi on niin paska ettei kellä muulla ole ollut yhtään niin paskaa päivää ikinä.
Ja tästä lähteekin käyntiin aina yhtä ihastuttava ja kaivattu "päin vittua"- päivä...
Raastat itsesi unen keskeltä hereille ja tajuat jo unen rajamailla, että mikä se ei-toivottu tapahtuma on. Ei, synnytys ei ole käynnistynyt. Ei, naapuri ei ole kiivennyt parvekkeellesi huutelemaan rakkaudentunnustuksia. Ehei, kyseessä on rakas karvakorvapaskaperseesi (tunnetaan myös erilaisilla lemmikkieläinten nimillä). Pikku mussunassusihan se siellä kusta lorottaa tuolillesi/ matollesi/ sänkyysi/ ihan minne muualle paitsi hiekka-astiaansa. Puoliunessa ja silmät kiinni hyökkäät aamuyön raivolla sängystäsi ja ainoastaan huomataksesi, että toinen kultamussukka on oksentanut sänkysi viereen ja nyt tuo puoliksi sulanut ruokamassa tursahtaa jalkasi alla.
Tukahdutat epätoivoisesti sisäisen Godzillasi, joka pyrkii pintaan tehdäkseen nassukoistasi rukkasia. Otsasuoni pullistuen ja vasen silmäsi nykien suuntaat kohti epäkiitollista elikkoasi, joka syystä tai toisesta on päättänyt osoittaa rakkautensa henkilökuntaansa kohtaan lirauttamalla n. 2 litraa omaa keltaista eritettään ei-toivotulle paikalle. Lähes rukkanen sinkoaa karkuun ja itse aloitat räyhähenkisen "tykkäänpä siivota niin saatanasti klo 5.30 sinun kusilammikoitas saatana kun teen tuommosista kynnysmattoja ja myyn Etiopiaan ja ostan niillä rahoilla kiitollisemman elikon vaikka kotilon saatana" siivousoperaation. Pestessäsi mattoa/ tuolia/ mattoa/ antiikkikirjahyllyä marmatat siitä, kuinka olisit hyvinkin paljon onnellisempi nukkuessasi kuin siivotessasi jonkun urpon elikon pidätysvaivatuotoksia. Muistat myös varpaiden väliin sulloutuneet ruokamössöt, jotka kaivelet pois ja peset jalkasi. Tämän jälkeen etsit ihastuttavan herätyskellosi kirjahyllyn tms takaa ja pidät lyhyen mutta hyvin vihamielisen palautteenantokeskustelun.
Raahaudut takaisin petiisi jupisten typerän aikaisesta herätyksestä ja vaivut takaisin autuaille unien niityille.
Jonkun tunnin nukkuneena heräät ja ajattelet, että ehkä tässä nyt pärjätäänkin vaikka aamulla pientä kusipyykkiä päästiinkin pesemään. Yllättävän hyväntuulisena nouset sängystä ja suuntaat keittiöön. Keittiön ovella olet heittää tyylipuhtaat lipat, kiitos jälleen elikollesi joka on päättänyt kaataa vesikuppinsa. Yks kaks kyseinen vesikuppi onkin onnistunut muuttamaan 0,5 litran sisältönsä 100 litran valtamereksi. Sieltähän se otsasuoni taas löytää tiensä ihon pintapuolelle ja luuttuat lattiaasi valittaen samalla, miten ei kenenkään muun elikot tämmöistä urpoilua kyllä harrasta ja voi perse. Kolme vuotta luutun kanssa heiluttuasi pääset vihdoin aamukahvinkeittoon.
Kahvinkeitto sujuu onnistuneesti, maitokaan ei ole vielä mennyt vanhaksi vaikka päiväys muuta väittää. Päätät ottaa leipää ja melko selväähän se tässä vaiheessa on, ettei sekään enää voi olla syömäkelpoista. Huokailet syvään ja kaivelet kaappeja ruuan toivossa. Jesh, kaurahiutaleita! Tuota maailman parasta herkkua! Itku silmässä tumppaat kaurahiutaleet mikroon ja etsit jääkaapin perukoilta voita muistuttavaa lisuketta. Ei sitä hemmetin liisteriä muuten saa kurkustaan alas...
Puolen pannullisen jälkeen elämä jälleen voittaa. Mutta vain hetkeksi. Siivotessasi kaatopaikkaasi hakkaat itseäsi imurilla, imurin suulakkeella, pudotat tavaroita varpaillesi, lyöt itseäsi milloin mihinkin, kaadat luuttuvetesi lattialle, poljet märän mopin päälle sukallasi, roiskautat pesuainetta silmääsi kahdesti, väännät sormesi pyyhkiessäsi pölyjä, poltat kätesi liian kuumassa vedessä ja melkein liukastut märällä lattialla.
Päätät lämmittää eilistä ruokaasi ja maistaessasi sitä huomaat hämmentävän ja jokseenkin yllättävän, hieman multaisen maun. Olet jo kuitenkin alistunut kohtaloosi ja päätät vetää sapuskan naamaasi, kasvoipa siinä jotain ylimäärästä tai ei.
Asettaudut ottamaan vähän vaakatasoista asentoa ja huomaat, että katselulaatikostasi pätkii kuva. Eipä tässä nyt mitään olisikaan katsottu. Sitten huomaatkin naputtelevasi netissä typerään blogiisi typerää teiniangstiavautumista siitä, kuinka päiväsi on niin paska ettei kellä muulla ole ollut yhtään niin paskaa päivää ikinä.
tiistai 17. tammikuuta 2012
# 10 Hämäävät hyvät- mutta silti paskat- irtokarkit
Jumansviidu! Niin paljon on saanut aikaseks näköjään, että on ihan kymppipostaus menossa. Toisaalta, enemmänkin olis voinu olla ja tääkin hemmetin "juhlatilaisuus" olis voitu viettää jo viikkoja sitten. Ei väkisin.
Juhlallisen kymmenennen vitutuspostaukseni aihe olkoon irtokarkit. Kyllä, suuri rakkauteni on nyt tässä mollattavana. Järkyttävää. Kuulen yleisön (kaks ihmistä) kohahtavan ja nostavan käden suunsa eteen, supisevan toisilleen järkyttyneenä että "Miten se voi tehdä näin, onko se nyt viimein lopullisesti pudottanut ne kaksi puolikasta hernettä päästään nenän kautta?" Mutta in your face, kyltymätön rakkauteni irtokarkkeihin ei kuole koskaan! Tässä keskitytään vain siihen vitutusasiaan, eli:
Miksi sinne muka hyvään itsevalittuun irtokarkkipussiin tulee aina niitä paskoja karkkeja, jotka jää sinne pussin pohjalle viereksimään viimeiseksi?
Siis jumalauta! Valkkaat kieli keskellä suuta miljoonista ja taas miljoonista erivärisistä ja houkuttelevan muotoisista irtokarkeista ne kaikkein mieleisimmät ja (muka) herkullisimmat. Otat haisukarkkeja (koska ne on hyviä ja niihin on ihan oma syömistapansa), kameleontteja (koska niitä oot syöny yläasteen välitunneilla, nostalgiaa perkele!), nallekarkkeja (koska ne vaan on maukkaita, jolleivat oo niitä luttanoita huijari-nalleja), suolaista salmiakkia (kivasti tasapainottaa), krokotiileja (koska nekin pitää syödä ihan omalla tyylillä ja niistä saa paljon hupia) sekä lukemattoman määrän vapaavalintaisia kuolanerittäjiä.
Kassalla maksat ja kiroat alati nousevia kilohintoja ja harmittelet, että tulipa taas ostettua pieni pussi (n.800 g) ja pärjääköhän tällä ees iltaa pidemmälle. Tunget (omasta mielestäsi) pienen karkkipussisi kangaskassiisi, koska laukkuun se ei mahdu. Nieleskelet kuolaa ja saat pidettyä pussin avaamattomana kotiisi asti. Hyökkäät sängylle, avaat töllön (äärimmäisen tärkeä osa syömisnautintoa) ja raastat apinan raivolla pussin auki. Ja mitä sitten? Jumalauta valkkaat niitä karkkeja! Kaikkien pitäisi olla maukkaita ja hyviä, koska olethan itse ammattilaisen ottein ne valinnut. Ihan ite. Mutta ei. "En mie tuota halluu... Nuo on pahoja... Nuo on liian kovia/ pehmeitä..." ja päläpälä. Sitten kun oot ahnehtinut sen olemattoman pienen pussin kitusiisi lähes kokonaan huomaat, että pohjalla on nyrkillinen jotain saatanan paskoja karkkeja joita et halua syödä. Siis mitä vittua? Kuka ne sinne meikän pussiin on työntäny? Varmaan se karkkikaupan täti sillä hetkellä kun kaivoin kukkaroa laukusta. "Laitanpa tänne vittuillessani mukaan tämmösiä karkkeja, mistä se ei varmasti tykkää. Heh heh, siinäpä miettii sitten mistä ne on sinne päätyneet, heh heh!" Kyllä pistää vihaks!
Sitten ne saakelin paskan karkit viereksii pussin pohjalla päiväkausia ennen kuin ne saa syötyä, koska eihän nyt jumalauta niitä voi edes roskiin heittää!
Juhlallisen kymmenennen vitutuspostaukseni aihe olkoon irtokarkit. Kyllä, suuri rakkauteni on nyt tässä mollattavana. Järkyttävää. Kuulen yleisön (kaks ihmistä) kohahtavan ja nostavan käden suunsa eteen, supisevan toisilleen järkyttyneenä että "Miten se voi tehdä näin, onko se nyt viimein lopullisesti pudottanut ne kaksi puolikasta hernettä päästään nenän kautta?" Mutta in your face, kyltymätön rakkauteni irtokarkkeihin ei kuole koskaan! Tässä keskitytään vain siihen vitutusasiaan, eli:
Miksi sinne muka hyvään itsevalittuun irtokarkkipussiin tulee aina niitä paskoja karkkeja, jotka jää sinne pussin pohjalle viereksimään viimeiseksi?
Siis jumalauta! Valkkaat kieli keskellä suuta miljoonista ja taas miljoonista erivärisistä ja houkuttelevan muotoisista irtokarkeista ne kaikkein mieleisimmät ja (muka) herkullisimmat. Otat haisukarkkeja (koska ne on hyviä ja niihin on ihan oma syömistapansa), kameleontteja (koska niitä oot syöny yläasteen välitunneilla, nostalgiaa perkele!), nallekarkkeja (koska ne vaan on maukkaita, jolleivat oo niitä luttanoita huijari-nalleja), suolaista salmiakkia (kivasti tasapainottaa), krokotiileja (koska nekin pitää syödä ihan omalla tyylillä ja niistä saa paljon hupia) sekä lukemattoman määrän vapaavalintaisia kuolanerittäjiä.
Kassalla maksat ja kiroat alati nousevia kilohintoja ja harmittelet, että tulipa taas ostettua pieni pussi (n.800 g) ja pärjääköhän tällä ees iltaa pidemmälle. Tunget (omasta mielestäsi) pienen karkkipussisi kangaskassiisi, koska laukkuun se ei mahdu. Nieleskelet kuolaa ja saat pidettyä pussin avaamattomana kotiisi asti. Hyökkäät sängylle, avaat töllön (äärimmäisen tärkeä osa syömisnautintoa) ja raastat apinan raivolla pussin auki. Ja mitä sitten? Jumalauta valkkaat niitä karkkeja! Kaikkien pitäisi olla maukkaita ja hyviä, koska olethan itse ammattilaisen ottein ne valinnut. Ihan ite. Mutta ei. "En mie tuota halluu... Nuo on pahoja... Nuo on liian kovia/ pehmeitä..." ja päläpälä. Sitten kun oot ahnehtinut sen olemattoman pienen pussin kitusiisi lähes kokonaan huomaat, että pohjalla on nyrkillinen jotain saatanan paskoja karkkeja joita et halua syödä. Siis mitä vittua? Kuka ne sinne meikän pussiin on työntäny? Varmaan se karkkikaupan täti sillä hetkellä kun kaivoin kukkaroa laukusta. "Laitanpa tänne vittuillessani mukaan tämmösiä karkkeja, mistä se ei varmasti tykkää. Heh heh, siinäpä miettii sitten mistä ne on sinne päätyneet, heh heh!" Kyllä pistää vihaks!
Sitten ne saakelin paskan karkit viereksii pussin pohjalla päiväkausia ennen kuin ne saa syötyä, koska eihän nyt jumalauta niitä voi edes roskiin heittää!
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
Välispiikki: Paljon riemua pienestä asiasta
Onnea sulle kuka olet päätynyt tähän blogiin hakusanoilla "lehmä persereikä". Et tainnut löytää sitä mitä etsit mutta onnea matkaan, ehkä ensi kerralla jo onnistaa :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


