Rupesin tässä miettimään jälleen kerran, että kylläpä vituttaa olla keskinkertanen paska. Ei siis missään nimessä voi olla missään hyvä, nähtävästi ikinä.
Tuntuu että toiset osaa ja tajuaa ja ymmärtää ja blaablaablaa, mutta ite ei. Pikkasen alkaa ketuttamaan kun joka kerta kaikissa urheilulajeissakin on vaan huono. Maksimissaan se keskinkertainen. Ja toiset, ne toiset vetää kun ammattilaiset konsanaan! Hypitään perkele niiden palavien renkaiden läpi ja napataan niitä luoteja kiinni hampaillaan. Ja sitten olen minä. Törmään renkaaseen ja oon tulessa. Ja se luotikin suorittaa lobotomian. Tosin siinä ei enää hyvä häviä...
Mikä helvetti siinä on, että niitä hyviä geenejä ei voida suoda kun niille ketkä ovat sitten kaikessa hyviä? Ihan sama mitä ne kokeilevat koska joka tapauksessa ne osaavat sen heti. Tai ainakin oppivat supernopeasti. Ei se yhtään kateutta tai katkeruutta aiheuta. Ei missään nimessä! Ainakaan kaltaisessani superhyvässä älykössä. Muuten vaan tekee mieli iskeä keppi pinnojen väliin ja lähettää asfalttikosketuksen kautta maata kiertävälle radalle. Ihan kaikella rakkaudella tietysti.
Pakko kai se on vaan totutella ajatukseen että sitä on loppuelämänsä osaamaton paska. Niin, ja kehuu toisia siitä miten vitun hienosti ne osaa sen viitosakselipiruetin (keksin omasta päästä, turha googletella siellä) samalla kun tekevän kukkoa viinissä, kasvattavat palkintoruusuja ja voittavat saatana maailmanmestaruuden jodlauksessa.
Ei mitään katkeruutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti