tiistai 13. maaliskuuta 2012

# 12 Omavaltainen täydellisyys

Kyllä taas pisti korpeamaan eräänkin ihmisen omavaltaisuus, vastuun pakoilu ja toisten syyttäminen. Kutsukaamme häntä leikkisästi vaikkapa Hitleriksi. Sekään urpo näköjään näe omissa tekemisissään mitään vikaa, syy on vain toisissa totta kai! Tämä järjestelyn ammattilainen, aikataulutuksen mestari ja mielipiteiden huomioonottaja oli järjestellyt asioita muiden kanssa sitten viimeisen päälle ja totta kai kysymättä yhtään keltään muulta asianomaiselta heidän mielipidettään.

Tästähän sitten kyseisen Hitlerin kanssa saatiin aikaiseksi vääntöä, joka yllättäen johti hivenen kuumentuneisiin tunteisiin ja vastapuolen haukkumiseen. Siis olihan tottakai ihan okei, että hän itse sopii asiat kolmannen osapuolen kanssa jättäen siis asianomaiset kokonaan näiden tietojen ulkopuolelle. Asiakin tuli ilmi ainoastaan, kun eräs asianomaisista ilmoitti keksineensä vaihtoehdon ja erehtyi tämän julkisesti tuomaan ilmi. Vasta siinä vaiheessa sitten kerrotaan- luonnollisesti tuohtuneena moisesta vitun itsenäisestä ajattelusta-, että hän on kyllä jo sopinut asioita ja eihän tuo ehdotus jumalauta todellakaan tule menemään läpi, puhdasta paskaa koko idea kuule! Että tungepa se itsenäinen ajattelu takasin omaan perseeseesi ja toimi niin kuin minä kaikessa jumaluudessani olen jo päättänyt.

Että juuri näinhän sen pitikin mennä. Onneksi ihmisille on suotu sitkeyttä ja jopa hieman pinnaakin moisten mestareiden kanssa toimimiseen. Asianomaiset eivät nimittäin noin vain suostuneetkaan tähän vaan aloittivat kapinan! Hahaa, in your face Hitler!

Asiaa kihistellään asianomaisten joukoissa ja Hitler omassa nurkassaan. Luultavasti hän ei osannut kaikessa erinomaisuudessaan ajatellakaan sitä vaihtoehtoa, etteivät nämä pikku apinat noin vain annakaan hänen järjestellä asioita oman mielensä mukaan. Hitlerin oma nurkka taisi olla kyllä hieman virheellisesti ilmaistu kun ottaa huomioon, että hän on ehtinyt jo tässä välissä haukkumaan epäkiitollisen apinalaumansa viralliselle järjestävälle taholle. Siis apinat mielivaltaisesti nyt ovat toimineet ja sotkeneet asiat ja häntä on pidetty pimennossa ja mitään ei ole kerrottu ja hän nyt on vain yrittänyt auttaa ja bla bla bla.

Tällä hetkellä voittomme asian tiimoilta näyttää todennäköisemmältä kuin tappio, mutta kuten vanha kansa on aikoinaan tuuminut; "ei kannata nuolaista ennenkuin tipahtaa".

Opettele sinäkin Hitler kantamaan vastuusi omista säätämisistäsi perkele.
Ole aikuinen, ole mies, ole sanojesi takana äläkä helvetti aina käännä omia mokiasi toisten niskaan.
Voi muuten tulla joku päivä helvetin korkealta se pudotus ja silloin sinua ei ole kukaan koppaamassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti